Hyvinkään 5-ottelijat

Miekkailu, uinti, esteratsastus ja ammuntajuoksu

Miekkailu

Miekan ja miekkataistelun historia on vuosituhansia vanha ja sotaisa. Välineen tunsivat jo assyyrialaiset ja babylonialaiset, ja Suomenkin pronssikauden kalmistoista on löydetty miekkoja. Kaukoidässä on aivan oma miekkailuperinteensä, joka eroaa jonkin verran länsimaisesta.

Euroopassa varhaiskeskiajalla, ritariaikana, miekat olivat raskaita leveäteräisiä kahden käden aseita, joita vastaan puolustauduttiin kilvin ja haarniskoin. Teräksen laadun paraneminen kevensi vähitellen miekkoja, ja niistä tuli yhä näppärämpiä käyttää yhdelläkin kädellä. Ampuma-aseiden kehitys 1400- ja 1500-luvuilla ei syrjäyttänyt miekkoja; lähitaisteluaseena niitä käytettiin sodissa aina 1800-luvulle asti.

Miekkailu oli jo mukana ensimmäisissä nykyaikaisissa olympialaisissa Ateenassa 1896. Nykyään miekkailu on puhdas urheilulaji, elokuvia, teatteria, historian elävöittämistä ja perinteitä ylläpitäviä historiallisen miekkailun seuroja lukuunottamatta.

Urheilumiekkailussa aseita on kolme: kaksintaisteluaseen jälkeläinen kalpa, harjoitus- ja opetusase floretti ja ratsuväen sapelista kehitetty säilä. Kaikilla kolmella käydään kilpailuja aina olympialaisiin asti.

Miekkailu luetaan ns. vaarallisiin lajeihin, joten se vaatii erityiset lisenssit ja vakuutukset. Tiukoilla ottelusäännöillä ja turvallisuusmääräyksillä pyritään välttämään onnettomuudet, jotka onneksi ovatkin hyvin harvinaisia. Miekkojen terät ovat notkeita ja kärki päättyy nuppiin - urheilumiekat eivät siis ole teräviä. Miekkailumaskit ovat teräsverkkoa, miekkailukäsine paksua ja pehmustettua nahkaa. Varusteet tarkistetaan aina ennen kilpailuja. Ensimmäiseen haavoittumiseen asti käytyjen kaksintaistelujen perinteenä miekkailupuku on valkoinen, jotta veri näkyisi välittömästi. Tavallaan samasta syystä sanotaan miekkailunopettajien takkien olevan mustia; jos oppilas huomaa haavoittaneensa opettajaansa, hänestä ei koskaan tule hyvää miekkailijaa. 

Miekkailusäännöillä pyritään samoin estämään onnettomuudet: maskitonta vastustajaa ei saa pistää, toisen varusteisiin ei saa koskea, "väkivaltainen tai kostonhimoinen" miekkailu on kielletty, kädensuojalla ei saa lyödä ym. Toisaalta miekkailusäännöt säilyttävät lajin ritarillisia ja herrasmiesmäisiä perinteitä. Vastustajaa on kunnioitettava; ottelussa ei saa pakoilla, ei saa kääntää selkäänsä vastustajalle, hävinnyttä ei saa halveksia, vastustajaa on tervehdittävä kohteliaasti, on käteltävä ottelun lopuksi jne. 

Miekkailutervehdystä käyttivät muuten jo ritarit varhaiskeskiajalla tuhat vuotta sitten.

Miekkailuottelut käydään 14 m pitkällä ja 1,5 - 2,0 m leveällä miekkailualueella. Ottelua johtaa tuomari, ja komennot ja tuomiot annetaan tavallisimmin ranskaksi. Sähköiset merkitsijälaitteet rekisteröivät nykyään kilpailussa pätevät ja epäpätevat osumat. Sähköä johtava metallimatto estää lattiaan osuneita pistoja sytyttämästä turhaan merkkivaloja. 

Miekkailua harjoitellaan urheiluseuroissa ryhmäharjoituksina ja pareittain. Yhä edelleen sitä opitaan myös miekkailunopettajilta yksityistunneilla, 1600-luvun malliin. Suomessa miekkailun harrastajia on noin 2000.